Sudet koiran jälkeläisiä?

Yhdysvaltalainen professori Raymond Coppinger esitti lauantaina Kiva-Teamin Piskipäivillä häkellyttävän ajatuksen: sudet ovat koiran jälkeläisiä.

Coppingerin mukaan koiraeläimet – sudet, sakaalit, kojootit ja koirat – muodostavat ryhmän, jonka sisällä polveutumissuhteet ovat kaikkea muuta kuin suoraviivaiset.

Hän on luonut ajatusmallin, jonka mukaan koiran alkuperä on susissa, mutta nykykoiran ja suden välissä on vuosisatojen kuluessa ihmisen läheisyyteen tottunut kyläkoira. Coppingerin mukaan ihminen ei kesyttänyt sutta, vaan koira kesytti itsensä seitsemän–kahdeksan tuhatta vuotta sitten, kun ihmiset ryhtyivät maanviljelijöiksi ja loivat pysyviä asuinsijoja. Pysyvien asumusten liepeille syntyi käymälöitä ja tunkioita, joihin jätteen- ja raadonsyöjät alkoivat kokoontua.

Koirien lisäksi pysyvien ihmisasumusten liepeille pesiytyi torakoita, kyyhkysiä ja rottia, jotka kaikki alkoivat jakautua eri roduiksi.

Kyläkoirista alkoi kehittyä muun muassa laumanvartijakoiria, kun koirat alkoivat seurata esimerkiksi lammaslaumoja, ja ihminen huomasi, että koirat pystyivät pitämään petoja loitolla ja otti tällaisia koiria erityissuojelukseensa.

Näistä laumanvartijakoirista syntyi luonnonvalinnan seurauksena eräänlaisia esirotukoiria, jotka muodostavat pohjan ihmisen sittemmin keinotekoisella jalostuksella luomille varsinaisille roduille. Samaan tapaan metsästyskoirat ovat kehittyneet sellaisista kyläkoirista, jotka alkoivat seurata ihmisiä metsälle.

Koiria tuhatkertaisesti susiin verrattuna

Koiraeläinten kantojen suuruusluokkia havainnollistaakseen Raymond Coppinger esitti arvion, jonka mukaan maapallolla on noin 400 000 sutta. Pohjois-Amerikassa on hänen mukaansa neljä miljoonaa kojoottia, ja Afrikassa taas on suunnilleen neljäkymmentä miljoonaa "afrikankojoottia" eli sakaalia.

Koirat kuitenkin voittavat määrässä kaikki sukulaisensa. Koiria on arviolta neljäsataa miljoonaa. Suurin osa koirista ei suinkaan ole teollistuneissa maissa eläviä rotukoiria, vaan perinteisten kyläyhteistön liepeillä eläviä kyläkoiria.

Coppingerin mukaan koiraeläimet risteytyvät jonkin verran keskenään. Kyläkoirista esimerkiksi virtaa geenejä laumanvartijakoiriin ja takaisin. Lisäksi geenejä virtaa nykyisistä roduista kyläkoiriin ja takaisin.

Coppinger on havainnut, että monella sudella on koiraperimää, mikä johtuu siitä, että joskus sudet risteytyvät myös koirien kanssa ja "koirageenejä" siirtyy susikantoihin.

Coppinger sanoi, että tällaista geenien "lateraalia virtausta" on aina tapahtunut susien, koirien, sakaalien ja kojoottien kesken. Tutkijat eivät nykyisin enää puhukaan yksiviivaisesta koiraeläinten sukupuusta vaan mieluummin sukuverkosta (phylogenetic web).

Koira ei ole susi

Vaikka nykykoiratkin pystyvät edelleen risteytymään susien kanssa, Raymond Coppinger teroitti, että koiran ja suden väliin ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkiä. Monen ratkaisevan tekijän mukaan koira ja susi ovat hyvin erilaisia eläimiä.

Koiran ja suden pään muoto ja koko ovat hyvin erilaiset. Coppinger esitti kuvan 78-kiloisen Anatolian paimenkoiran kallosta, joka oli pienempi kuin 45-kiloisen suden kallo. Koiran aivot ja hampaat olivat selvästi suden vastaavia pienemmät.

Coppinger sanoi myös, että susiin verrattuna koirilla on hyvin paksu iho. Eskimoiden vaatteita luullaan usein susiturkeiksi, mutta itse asiassa suurin osa niistä on koirannahkaa, joka kestää huomattavasti paremmin kuin sudennahka.

Koirat eivät myöskään reagoi läheskään yhtä voimakkaasti kuin sudet päivän pidentymiseen ja lyhentymiseen. Urosten käyttäytyminen ei koirilla muutu vuodenaikojen mukaan; todellisuudessa sudet ja koirat pariutuvat vain harvoin, koska urossudet eivät kesäisin pysty lisääntymään. Coppingerin mukaan koirat ja sudet ovat hormonaalisesti pitkän aikaa vuodesta hyvin erilaisia eläimiä.

Kaikkein merkittävin koiran ja suden ero on kuitenkin siinä, että ne kehittyvät pentuina hyvin eri tahtia. Sosiaalistumisen herkkyyskausi alkaa kaikilla koiraeläimillä kolmantenatoista päiäinä, kun niiden silmät avautuvat.

Koirilla tämä kausi kestää kuudentoista viikon ikään saakka; jos koira tuona aikana saa tavata ihmisiä ja vaikka lampaita, se ei pelkää tai varo niitä myöhemminkään. Sudella sen sijaan "sosiaalistamisen ikkuna" sulkeutuu jo yhdeksäntoista päivän iässä, jolloin sen pelkokäyttäytyminen alkaa. Susi on loppuelämänsä villi – eli se hakeutuu pois ihmisestä – jos se ei tapaa ihmisiä 13–19 vuorokauden iässä.

Teksti Hannu Sokala, 24.9. 2005; kuva Marko Hannula (sposti: etunimi.sukunimi@verkkotie.fi)