|
Afrikkalaisdiktaattorille demokratiaoppia huippukonsultilta |
|
|
|
Kirjoittanut Elina Ranta
|
|
29.06.2010 22:56 |
Keskiafrikkalaista Päiväntasaajan Guineaa kolme vuosikymmentä hallinnut presidentti yrittää kiillottaa julkikuvaansa Yhdysvalloista palkkaamallaan huippuavustajalla, joka tuli tunnetuksi myös entisen presidentin Bill Clintonin erityisavustajana.
Itsevaltaisena ja korruptoituneena hallitsijana tunnettu Teodoro Obiang Nguema Mbasogo esitteli maanantaina uudistusohjelmaansa, jossa luvataan parempaa terveydenhuoltoa, sosiaalisia uudistuksia ja öljyvoittojen tasaisempaa jakoa kansalle. Presidentti lupasi myös Kansainväliselle Punaiselle Ristille pääsyn selvittämään syytöksiä ihmisoikeusloukkauksista.
New York Times -lehden mukaan presidentti maksaa entiselle huippulobbari Lanny J. Davisille miljoonan dollarin vuosipalkkaa siitä, että tämä avustaa presidenttiä tiivistämään maansa suhteita Yhdysvaltoihin. Davis kertoi Obiangin pitävän maansa esikuvana Yhdysvaltoja ja sen arvoja ja demokratiaa.
Päiväntasaajan Guinealla on läheiset suhteet Yhdysvaltain öljyteollisuuteen.
Presidentti esiintyi Davis rinnallaan Afrikan maiden konferenssissa, jonka tukijoina oli amerikkalaista mediaeliittiä: Time, Fortune ja CNN. Presidentti kielsi tiedotustilaisuudessa, että maan öljydollarit olisivat valuneet salaisille tileille ulkomaille ja vakuutti maansa demokraattisuutta.
Suorinta kritiikkiä Obiangille esitti heti tämän jälkeen puhujalavalle noussut Mary Robinson, YK:n entinen ihmisoikeuskomissaari. Robinsonin mielestä Obiangia ei olisi pitänyt edes kutsua tilaisuuteen, jossa juhlistettiin Afrikan maiden myönteistä kehitystä.
”Tunsin hänen läsnäolonsa täällä täysin ristiriitaiseksi (contradiction in terms)”, hän sanoi.
Time-lehden toimituspäällikön Richard Stengelin mukaan Obiang saatiin kuitenkin ensi kertaa tilaisuuteen, jossa hänen oli suoraan vastattava toimittajien kysymyksiin.
Obiang nousi valtaan 1979 ja voitti vaalit 1996, 2002 ja 2009, kaikissa vaaleissa vähintään 95 prosentin ääntenenemmistöllä. Davis on jo opastanut presidenttiä, että näin suuret lukemat herättävät epäilyksiä maan demokraattisuudesta.
”Olen vitsaillut hänelle, että hän pärjää paremmin voittamalla 51:llä kuin 98 prosentilla”, Davis sanoi lehden mukaan.
|