|
Tutkimus: Jalkapallomuistoista apua dementikkomiehille |
|
|
|
Kirjoittanut Timo Nikunen
|
|
27.06.2010 21:16 |
|
Jalkapallomuistot kohentavat dementiaa sairastavien mieltä, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi.
Glasgowlaisen Caledonian Universityn tutkimuksessa jalkapalloaiheisten muistoesineiden näyttäminen dementikkomiehille virkisti heidän mieltään "merkittävällä" tavalla. Nähtyään valokuvia ja otteluiden käsiohjelmia miehet kykenivät juttelemaan pelaajiin ja otteluihin liittyvistä muistoistaan.
"Miesten elinikäinen kiinnostus jalkapalloon toi heille yhteyden aiempaan itseensä ja muistoihin", professori Debbie Tolson kertoo. Hänen mukaansa kyseessä on "kiinnostava tutkimus, jonka tulokset vakuuttavat".
"Dementikkomiehiä ja omaishoitajia kuuntelemalla olemme ymmärtäneet, kuinka vähän miehille on tarjolla toimintaa, jossa heillä on mahdollista palata aiemmin kiinnostaneisiin asioihin", Tolson sanoo.
Caledonian Universityn yhteistyökumppaneina tutkimushankkeessa ovat olleet Skotlannin jalkapallomuseo, Skotlannin Alzheimer-yhdistys sekä Skotlannin jalkapallomuseon ja jalkapalloseurojen yhteinen perinnefoorumi Scottish Football Heritage Network.
Menestyksekästä tutkimusideaa ollaan viemässä muualle Eurooppaan. Kanadalaiset puolestaan ovat kiinnostuneita soveltamaan menetelmää siten, että vanhoja muistoja herätellään jalkapallon asemesta jääkiekolla.
|